Kansainvälisenä Naistenpäivänä 8.3.2014

Moni kysyy, miksi edelleen vietetään naistenpäivää, tasa-arvohan on jo todellisuutta. Ei aivan, ei kaikille, eikä kaikkialla, vaikka tilanne onkin parantunut. Koulutuksellisen, terveydellisen ja taloudellisen tasa-arvokehityksen takana piilee toisenlainen todellisuus. Esimerkkinä mainittakoon tuoreen EU-tutkimuksen tulokset, joiden mukaan Suomi on naisille EU:n toiseksi väkivaltaisin maa, Tanska ensimmäisenä ja Ruotsi kolmantena. Vaikka osan tuloksista selittäisikin pohjoismainen väkivallan vastainen asenneilmapiiri ja alhainen ilmoituskynnys, tätä on vaikea uskoa. Jos näin on tasa-arvoisissa Pohjoismaissa, miten sitten köyhissä, korruptoituneissa ja sodan tuhoamissa maissa, joissa naisilla ei ole edes hallintaoikeutta omaan kehoonsa ja elämäänsä.

Maailmanlaajuisesti sukupuoli ja rotu ovat tärkeimpiä eriarvoisuutta synnyttäviä tekijöitä.  Eriarvoisuus ilmenee elämän kaikilla alueilla: perustavanlaatuisista ihmisoikeuspuutteista ja köyhyydestä erilaisiin hienovaraisiin mikrosyrjinnän muotoihin saakka. Senpä takia monissa maailmankolkissa ensimmäiset kysymykset lapsen synnyttyä ovat: ”tyttö vai poika ja kuinka tumma on hänen ihonsa?”. Näistä ominaisuuksista riippuu lapsen tulevaisuus.

Yksilöön suoranaisesti liittyvien ominaisuuksien ohella ratkaisevaa on myös vähemmistön tai enemmistön jäsenyys: Kuuluuko nainen tai mies valtaapitäviin, enemmistöön, normiväestöön? Onko hän elämässään ollut etuoikeutettu, samanarvoinen keskivertoväestön kanssa, vai mahdollisesti alistettu ja poljettu, ehkä pahoinpidelty? Mikä on ja on ollut hänen asemansa yhteiskunnassa ja perheessä? Monissa maissa ihminen saa syntyessään kohtalon ilman vaihtoehtoja. Enemmistöön kuuluminen rakentaa identiteetin erilaiseksi kuin vähemmistöön kuuluminen. Ihminen omaksuu kohtalon muokkaaman roolinsa ja näkee maailman mahdollisuudet siitä näkökulmasta.

Enemmistöominaisuudet vetävät puoleensa etuja, usein rahallisia, usein myös  näkymättömiä. Myös vähemmistöominaisuudet kasaantuvat ja takkuuntuvat, eikä yhtä asiaa voida enää erottaa toisesta. Vuosikymmenten elämä alistavassa ja syrjivässä ympäristössä jättää jälkensä, eikä siitä pääse helposti eroon edes mahdollisuuksien pudotessa syliin. Alistussuhteista tulee osa identiteettiä ja elämäntapaa, molemmin puolin. Tästä syystä samat oikeudet eivät takaa samoja mahdollisuuksia, vaikka niitä tarjottimella eteen tuotaisiin. Epäsuotuisasta taustasta tulevat ihmiset tarvitsevatkin aivan välttämättä tehokkaita tukitoimia, kannustavia roolimalleja, mentoreita ja valmentajia uskaltaakseen tarttua tilaisuuksiin, joita yhteiskunta ja työnantajat tarjoavat.