Moni kysyy, miksi
edelleen vietetään naistenpäivää, tasa-arvohan on jo todellisuutta. Ei aivan, ei
kaikille, eikä kaikkialla, vaikka tilanne onkin parantunut. Koulutuksellisen, terveydellisen
ja taloudellisen tasa-arvokehityksen takana piilee toisenlainen todellisuus.
Esimerkkinä mainittakoon tuoreen EU-tutkimuksen tulokset, joiden mukaan Suomi
on naisille EU:n toiseksi väkivaltaisin maa, Tanska ensimmäisenä ja Ruotsi
kolmantena. Vaikka osan tuloksista selittäisikin pohjoismainen väkivallan
vastainen asenneilmapiiri ja alhainen ilmoituskynnys, tätä on vaikea uskoa. Jos
näin on tasa-arvoisissa Pohjoismaissa, miten sitten köyhissä, korruptoituneissa
ja sodan tuhoamissa maissa, joissa naisilla ei ole edes hallintaoikeutta omaan
kehoonsa ja elämäänsä.
Maailmanlaajuisesti
sukupuoli ja rotu ovat tärkeimpiä eriarvoisuutta synnyttäviä tekijöitä. Eriarvoisuus ilmenee elämän kaikilla
alueilla: perustavanlaatuisista ihmisoikeuspuutteista ja köyhyydestä erilaisiin
hienovaraisiin mikrosyrjinnän muotoihin saakka. Senpä takia monissa maailmankolkissa
ensimmäiset kysymykset lapsen synnyttyä ovat: ”tyttö vai poika ja kuinka tumma
on hänen ihonsa?”. Näistä ominaisuuksista riippuu lapsen tulevaisuus.
Yksilöön
suoranaisesti liittyvien ominaisuuksien ohella ratkaisevaa on myös vähemmistön
tai enemmistön jäsenyys: Kuuluuko nainen tai mies valtaapitäviin, enemmistöön,
normiväestöön? Onko hän elämässään ollut etuoikeutettu, samanarvoinen
keskivertoväestön kanssa, vai mahdollisesti alistettu ja poljettu, ehkä
pahoinpidelty? Mikä on ja on ollut hänen asemansa yhteiskunnassa ja perheessä? Monissa
maissa ihminen saa syntyessään kohtalon ilman vaihtoehtoja. Enemmistöön
kuuluminen rakentaa identiteetin erilaiseksi kuin vähemmistöön kuuluminen. Ihminen
omaksuu kohtalon muokkaaman roolinsa ja näkee maailman mahdollisuudet siitä
näkökulmasta.
Enemmistöominaisuudet
vetävät puoleensa etuja, usein rahallisia, usein myös näkymättömiä. Myös vähemmistöominaisuudet kasaantuvat ja
takkuuntuvat, eikä yhtä asiaa voida enää erottaa toisesta. Vuosikymmenten elämä
alistavassa ja syrjivässä ympäristössä jättää jälkensä, eikä siitä pääse helposti
eroon edes mahdollisuuksien pudotessa syliin. Alistussuhteista tulee osa
identiteettiä ja elämäntapaa, molemmin puolin. Tästä syystä samat oikeudet
eivät takaa samoja mahdollisuuksia, vaikka niitä tarjottimella eteen
tuotaisiin. Epäsuotuisasta taustasta tulevat ihmiset tarvitsevatkin aivan välttämättä
tehokkaita tukitoimia, kannustavia roolimalleja, mentoreita ja valmentajia
uskaltaakseen tarttua tilaisuuksiin, joita yhteiskunta ja työnantajat tarjoavat.
